Valentinianism is a Gnostic movement that was founded by Valentinus in the second century AD. Valentinianism was one of the major Gnostic movements. Its influence was extremely widespread, not just within Rome, but also from Egypt through Asia Minor and Syria in the east, and Northwest Africa. Later in the movement's history it broke into two schools, an Eastern school and a Western school.

PropertyValue
dbpprop:abstract
  • Valentinianism is a Gnostic movement that was founded by Valentinus in the second century AD. Valentinianism was one of the major Gnostic movements. Its influence was extremely widespread, not just within Rome, but also from Egypt through Asia Minor and Syria in the east, and Northwest Africa. Later in the movement's history it broke into two schools, an Eastern school and a Western school. Disciples of Valentinus continued to be active into the fourth century AD, after the Roman Empire was declared to be Christian. Valentinus and the Gnostic movement that bore his name were considered threats to Christianity by church leaders and Christian scholars, not only because of their influence, but also because of their doctrine, practices and beliefs. Gnostics were condemned as heretics, and prominent Church fathers such as Irenaeus of Lyons and Hippolytus of Rome wrote against Gnosticism. Most evidence for the Valentinian theory comes from its critics and detractors, most notably Irenaeus, since he was especially concerned with refuting Valentinianism.
  • Der Valentinianismus bezeichnet die von den Schülern des Gnostikers Valentinus vertretene gnostisch-christliche Lehre und war eine der am weitesten verbreiteten Bewegungen des Gnostizismus.
  • Una de las más importantes sectas gnósticas del siglo II, constituida por discípulos del famoso Valentín. Hacia el año 160 existía una escuela valentiniana, que pudo haber sido fundada por el mismo Valentín una o dos décadas antes. Valentín tuvo numerosos discípulos, de los que quedan algunos escritos, y de los que nos dan noticias numerosos escritores cristianos: S. Ireneo en el Adversus haereses, Hipólito en los Philosophumena (o Refutatio), Tertuliano en el Adversus Valentínianum, etc. Su secta se dividió en dos ramas: la ítala y la anatolia. A la primera, más sobria, pertenecen Ptolomeo, Florino y Heraklion. La rama anatolia u oriental, más complicada y menos conocida, tiene como representantes a Marcos el mago, Axiónico y Ardesianes. Los pocos fragmentos que poseemos de los escritos de Valentín son insuficientes para reconstruir su doctrina, que sufrió algunas remodelaciones a través del tiempo por sus discípulos. Sin embargo podemos deducir por los escritos de Ireneo, sobre todo, que su creencia se basaba en un sistema de emanaciones que componían el mundo divino o pléroma. Dividía a los hombres en hílicos (materiales), psíquicos (animales) y pneumáticos o gnósticos (espirituales). Sólo estos últimos podían aspirar a la perfección y al desposorio con los ángeles. Tras el proceso de degradación provocado por Sophía (el eón último más imperfecto del pléroma, origen del pecado) viene el proceso de redención que culmina en la bajada del Logos al mundo. El Salvador ilumina a los gnósticos en el «descubrimiento» de su realidad divina. Con la muerte, el elemento divino presente en el gnóstico se reintegrará al pléroma; también a los psíquicos se les ha reservado una salvación inferior, extrapleromática, mientras que los hombres materiales caerán en una disolución total. Posteriormente el sistema valentiniano fue complicándose aún más por innumerables discípulos hasta alcanzar el culmen de lo confuso que muestran, p. ej. , la Pistis Sophia y los Libros de jeu. La Carta doctrinal de los Valentinianos, reseñada por San Epifanio (Panarion, 31), es una muestra de ese Valentinianismo barbarizado.
  • Valentinolaisuus eli valentinolainen kristillisyys oli yksi gnostilaisuuden pääsuuntauksista. Se sai nimensä Valentinokselta, roomalaiselta teologilta joka eli toisella vuosisadalla ja hylkäsi oikeaoppisen kristinuskon ja siirtyi gnostilaisuuteen. Valentinolaisuus levisi nopeasti läpi koko Rooman valtakunnan ja provosoi useat kristilliset harhaoppeja vastustaneet kirkkoisät eli heresiologistit kirjoittamaan poleemisia kirjoituksia sitä vastaan. Valentinolaisuus kuvataan yleensä lähinnä kristillisenä harhaoppina jolla oli äärimmäinen, kielteinen mielipide materiasta ja erityisesti ihmisruumiista. Nykyaikainen tutkimus on kuitenkin osoittanut tällaisen näkemyksen olevan liian yksinkertaistava. Ensinnäkin ajatus siitä, että varhaisella kristinuskolla olisi ollut alusta asti selkeä oppi ja kanonisten kirjoitusten kokoelma, on väärä. Uuden testamentin nykyinen kaanon hyväksyttiin vasta kauan Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja heprealaisen raamatun Tanakhin hyväksyminen Vanhaksi testamentiksi oli vielä pidempi prosessi. Voidaan väittää, että se mistä tuli katolinen kirkko, kehittyi paljolti vastauksena gnostilaisuudelle, kun Irenaeus ja muut harhaoppien vastustajat kirjoittivat teoksia, joissa vertasivat ja asettivat vastakkain oikeaoppisen (katolisen) ja heterodoksisen opetuksen. Monet nykyiset tutkijat näkevät varhaiskristillisyyden enimmäkseen häilyvänä kokonaisuutena, joka sulki sisäänsä monia tuon ajan näennäisen ristiriitaisia liikkeitä ja ajatuksia. Se mitä nykyään kutsutaan kristinuskoksi on synteesi osasta noita uskomuksia, kun taas osa uskomuksista ajettiin lopulta ulos kirkosta. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että olisi ollut joku yksi "oikeaoppisuus", josta gnostilaisuus — tai mikään muu harhaoppi — olisi erkaantunut. Vaikka ulkopuoliset näkivät valentinolaiset harhaoppisina, he itse näkivät itsensä ennemminkin kirkon henkisesti edistyneempinä jäseninä. Omien kokoustensa lisäksi he osallistyivat usein myös katolisen kirkon jumalanpalveluksiin, kauhistuksena sellaisille kirjoittajille kuin Irenaeus ja Tertullianus, jotka katsoivat valentinolaisten olevan "susia lampaiden vaatteissa". Valentinolaisuus ärsytti ehkä erityisesti juuri sen vuoksi, etteivät valentinolaiset erottuneet selkeästi omaksi ryhmäkseen, vaan halusivat toimia kirkon sisällä. Merkittäviä valentinolaisia olivat Valentinoksen lisäksi Herakleon, Ptolemaios, Florinus ja Axionicus.
  • Valentiniani seguaci dell'eretico Valentino. Essi predicavano metodi per liberare il proprio pneuma, con lo studio di testi sacri e gnostici e con cerimonie come la camera nuziale e la redenzione. Cerimonie di cui si è perso il significato. Tra i principali discepoli di Valentino si ricordano Marco, Eracleone e Tolomeo per il ramo latino della dottrina e Teodoto di Bisanzio per il ramo greco. Anche il famoso filosofo e teologo Origene venne molto influenzato da queste correnti di pensiero. Nell'arco di due secoli i seguaci di questo credo o rientrarono nell'ortodossia cristiana o confluirono del Manicheismo.
  • Walentynianie - gnostycka grupa religijna istniejąca w II i III wieku stworzona około 135 roku przez Walentyna i jego uczniów: Herakleona, Ptolemeusza, Markosa i Teodora.
dbpprop:bibleverseProperty
  • 15:50
  • Corinthians
  • 1 (xsd:integer)
dbpprop:hasPhotoCollection
dbpprop:reference
dbpprop:wikiPageUsesTemplate
rdfs:comment
  • Valentinianism is a Gnostic movement that was founded by Valentinus in the second century AD. Valentinianism was one of the major Gnostic movements. Its influence was extremely widespread, not just within Rome, but also from Egypt through Asia Minor and Syria in the east, and Northwest Africa. Later in the movement's history it broke into two schools, an Eastern school and a Western school.
  • Der Valentinianismus bezeichnet die von den Schülern des Gnostikers Valentinus vertretene gnostisch-christliche Lehre und war eine der am weitesten verbreiteten Bewegungen des Gnostizismus.
  • Una de las más importantes sectas gnósticas del siglo II, constituida por discípulos del famoso Valentín. Hacia el año 160 existía una escuela valentiniana, que pudo haber sido fundada por el mismo Valentín una o dos décadas antes. Valentín tuvo numerosos discípulos, de los que quedan algunos escritos, y de los que nos dan noticias numerosos escritores cristianos: S.
  • Valentinolaisuus eli valentinolainen kristillisyys oli yksi gnostilaisuuden pääsuuntauksista. Se sai nimensä Valentinokselta, roomalaiselta teologilta joka eli toisella vuosisadalla ja hylkäsi oikeaoppisen kristinuskon ja siirtyi gnostilaisuuteen. Valentinolaisuus levisi nopeasti läpi koko Rooman valtakunnan ja provosoi useat kristilliset harhaoppeja vastustaneet kirkkoisät eli heresiologistit kirjoittamaan poleemisia kirjoituksia sitä vastaan.
  • Valentiniani seguaci dell'eretico Valentino. Essi predicavano metodi per liberare il proprio pneuma, con lo studio di testi sacri e gnostici e con cerimonie come la camera nuziale e la redenzione. Cerimonie di cui si è perso il significato. Tra i principali discepoli di Valentino si ricordano Marco, Eracleone e Tolomeo per il ramo latino della dottrina e Teodoto di Bisanzio per il ramo greco. Anche il famoso filosofo e teologo Origene venne molto influenzato da queste correnti di pensiero.
  • Walentynianie - gnostycka grupa religijna istniejąca w II i III wieku stworzona około 135 roku przez Walentyna i jego uczniów: Herakleona, Ptolemeusza, Markosa i Teodora.
rdfs:label
  • Valentinianism
  • Valentinianismus
  • Valentiniano
  • Valentinolaisuus
  • Valentiniani
  • Walentynianie
owl:sameAs
skos:subject
foaf:page
is dbpprop:redirect of