| dbpprop:abstract
|
- The problem of induction is the philosophical question of whether inductive reasoning leads to knowledge. That is, what is the justification for either: generalising about the properties of a class of objects based on some number of observations of particular instances of that class (for example, the inference that "all swans we have seen are white, and therefore all swans are white," before the discovery of black swans) or presupposing that a sequence of events in the future will occur as it always has in the past (for example, that the laws of physics will hold as they have always been observed to hold). The problem calls into question all empirical claims made in everyday life or through the scientific method. Although the problem arguably dates back to the Pyrrhonism of ancient philosophy, David Hume introduced it in the mid-18th century, with the most notable response provided by Karl Popper two centuries later. A more recent, probability-based extension is the "no-free-lunch theorem for supervised learning" of Wolpert.
- Das Induktionsproblem, auch: Humesches Problem oder Hume-Problem, ist ein Grundproblem der Erkenntnistheorie. Es bezieht sich auf die Frage, ob und wann ein Induktionsschluss von Einzelfällen auf ein allgemeingültiges Gesetz zulässig ist. Es wurde erstmals um 1740 von David Hume angesprochen. Obwohl das Induktionsproblem im Empirismus formuliert wurde, ist es ein Problem aller Philosophien oder Wissenschaften, die Induktionsschlüsse als Beweisverfahren zulassen. Es ist eine moderne Variante des Nominalismus, die den vernünftigen Ordnungen des Rationalismus, aber auch den auf Messungen beruhenden Verallgemeinerungen der Naturwissenschaften, eine beobachterunabhängige Realität abspricht.
- El problema de la inducción es el problema filosófico de si los razonamientos inductivos están justificados, y en qué medida. Hasta mediados del siglo XX, los razonamientos inductivos eran considerados una clase bastante específica de inferencia: inferencia de una proposición universal afirmativa (todas las esmeraldas son verdes) a partir de sus instancias (esta es una esmeralda verde, aquella es una esmeralda verde, aquella otra también, etc.). Esta clase de razonamientos son muy frecuentes en la ciencia y en la vida cotidiana, pero sin embargo no son deductivamente válidos. Esto es, la verdad de las premisas no garantiza la verdad de la conclusión. En teoría, podría ser que la próxima esmeralda que se encuentre sea roja, y no verde. El problema de la inducción consistía entonces en determinar si esta clase particular de razonamientos están justificados, y en que medida. Sin embargo, a partir de la segunda mitad del siglo XX, la comprensión de la inducción se profundizó y el problema clásico es ahora un caso especial de un problema más amplio. Ya no es posible tomar como criterio de razonamiento inductivo a las inferencias desde casos particulares hasta proposiciones universales, porque existen argumentos de este tipo que son deductivamente válidos. Por ejemplo: Francia está en Europa. España está en Europa. Por lo tanto, todo lo que sea Francia o España está en Europa. Además, existen argumentos inductivos intuitivamente aceptables, pero que parten de premisas generales y concluyen proposiciones particulares. Por ejemplo: Todas los cuervos observados hasta el momento han sido negros. Por lo tanto, el próximo cuervo que sea observado será negro. Pese a la dificultad que hay en definir lo que es un razonamiento inductivo, existen dos características que los distinguen de los razonamientos deductivos: en primer lugar, en los razonamientos inductivos siempre es posible que las premisas sean todas verdaderas y la conclusión falsa, mientras que en los razonamientos deductivos si las premisas son verdaderas, entonces es necesario que la conclusión también lo sea. En segundo lugar, los razonamientos inductivos son ampliativos, lo cual quiere decir que nos dan información que va más allá de la información contenida de las premisas. Los razonamientos deductivos, en cambio, sólo pueden analizar y reorganizar las premisas sin agregar nada a su contenido. El problema de la inducción contemporáneo es acerca de si los razonamientos inductivos están racionalmente justificados, y en caso de que así sea, sobre cuáles son los criterios para distinguir un buen razonamiento inductivo de uno malo.
- Induktion ongelma on induktiiviseen päättelyyn liittyvä ongelma siitä, kuinka jonkin tapahtuman yleisyydestä voitaisiin päätellä jotain sen jatkuvuudesta. Jo 1700-luvulla filosofi David Hume kielsi kokonaan syysuhteen väittämällä sen perustuvan pelkkään tottumukseen. Induktion ongelmaa selventää Bertrand Russellin kertomus, jossa erästä kanaa ruokitaan joka päivä. Joka aamu maanviljelijä astuu kanalaan ja heittelee jyviä maahan kanojen ruoaksi, joten induktiivisen tieteenkäsityksen valossa kanan kannattaa yleistää maajussin tulevan ruokkimaan häntä myös huomenna. Sen sijaan seuraavana päivänä maanviljelijä ottaakin kanan ja katkaisee sen kaulan. Russell päättelee, että ”Hienostuneempi näkemys maailman toiminnasta olisi ollut kanalle hyödyllinen”. Havaintojen käyttö on induktiivista eli yleistävää päättelyä. Se ei ole logiikassa tai matematiikassa käytettyä päättelyä. Induktiivinen päättely perustuu yleistämiseen jostakin havaintojoukosta. Jos tehdään suuri määrä havaintoja karvaisista eläimistä, ja päätellään, että karvaiset eläimet synnyttävät eläviä poikasia (eivät siis lisäänny munista), käytetään yleistävää (induktiivista) päättelyä. Johtopäätöksiä tekevässä (deduktiivisessa eli laskujohtoisessa) päättelyssä aloitetaan joistakin alkuehdoista (premisseistä) ja edetään loogisesti johtopäätöksiin, jotka seuraavat näistä alkuehdoista. Esimerkkinä ovat seuraavat alkuehdot: Kaikki linnut ovat eläimiä. Kaikki joutsenet ovat lintuja. Näistä voidaan tehdä seuraava johtopäätös: Kaikki joutsenet ovat eläimiä. Deduktiivisessa päättelyssä väitteiden totuus säilyy. Jos alkuehdot ovat tosia, myös johtopäätökset ovat tosia. Induktiivisessa päättelyssä tilanne totuuden suhteen on toinen. Vaikka kaikki havaitut karvaiset eläimet olisivat synnyttäneet eläviä poikasia, ei voida olla varmoja, että tulevaisuudessa ei löydetä uutta eläinlajia, joka on karvainen mutta ei synnytä eläviä poikasia. Nykyisin tunnetaankin karvainen eläin, joka munii munia. Ihmiset käyttävät induktiivista päättelyä koko ajan. Induktio saa meidät ajattelemaan, että tulevaisuus muistuttaa nykyisyyttä. Ihmisten elämä itse asiassa perustuu sille käsitykselle, että induktio on luotettava ennustettaessa tulevaisuutta ja tekojen seurauksia. Ilman yleistämistä induktiota vuorovaikutus ympäristömme kanssa olisi mahdotonta. Emme tietäisi, että ruoka ravitsee eikä myrkytä meitä, emme tietäisi, onko lattia tai maa allamme seuraavalla askeleella. (Jack Vance on kuvannut tieteisnovellissaan ”Ihmisen paluu” maailmaa, jossa syysuhde on lakannut toimimasta ja nämä asiat eivät olekaan enää itsestään selviä. ) Induktio ei ole täysin luotettava päättelymenetelmä. Menneisyyden perusteella voidaan usein tehdä erilaisia yleistyksiä, jotka ennustavat tulevaisuutta eri tavoin. Monissa tieteissä yleistäminen näyttää toimivan käytännössä hyvin. Jos havaintoja on tilastollisesti merkittävä määrä, pelkät tilastolliset menetelmät antavat usein käyttökelpoista raakatietoa. Vaikka on loogisesti mahdollista, että aurinko ei nouse huomenna, käytännössä huomisen auringon nousun voi tarkistaa luotettavasti kalenterista. Miten induktio voidaan oikeuttaa tulevia tapahtumien ennustamisessa? Se, että menneisyys on osoittanut, että näin saatta olla, nojaa induktioon, jolloin saavutaan kehäpäätelmään – eli oikeutetaan induktio induktiolla. Toinen lähestymistapa on konfirmointi (vahventaminen), eli lainomaisista väittämistä ja niiden yksityiskohdista tehdään ennustustuksia tulevaisuudesta. Esimerkiksi yleinen oletus ”kupari johtaa sähköä”, voidaan vahventaa palalla kuparia, joka myös johtaa sähköä. Mutta miten erottaa lainomainen väittämä muunkaltaisista? Nelson Goodman on kehittänyt seuraavanlaisen esimerkin. Oletetaan, että ennen vuotta 2011 kaikki havaitut smaragdit ovat olleet vihreitä. Otetaan käyttöön uusi adjektiivi, ”vihrinen”. Vihriseksi kutsutaan vihreää vuoteen 2011 ja sinistä siitedes. Tällöinhän kaikki vuoteen 2011 mennessä havaitut smaragdit ovat paitsi vihreitä myös vihrisiä. Nämä havainnot tukevat yksiselitteisesti oletusta, että kaikki smaragdit ovat vihrisiä vuoden 2011 jälkeenkin (eli silloin sinisiä). Tietysti yhtä perusteltua on väittää, että ne ovat vihreitä sen jälkeenkin. Karl Popper väitti, että epätodeksi osoittaminen olisikin tieteelle oleellisempi kuin todeksi osoittaminen . Tämän käsityksen mukaan tieteen selitysjärjestelmät ja luonnonlait ovat vain arvauksia, joiden tarkoitus on parantaa aikaisempia käsityksiä. Aikanaan nämä käsitykset väistyvät havaintojen perusteella ja siirrytään uusiin arvauksiin. Tämän käsityksen mukaan tutkimuksen tehtävä on pikemminkin osoittaa teorioita virheellisiksi kuin todistaa niitä. Tämä käsitys on oikeassa yhdessä asiassa: varsin vähäinen määrä vastaesimerkkejä riittää osoittamaan teorian ainakin joiltakin osin virheelliseksi. Väite "kaikki joutsenet ovat valkoisia" kumoutui, kun Australiasta löytyi mustia joutsenia. Tässä tapauksessa eläintieteen varsinaisiin teorioihin ei tarvinnut tehdä muutoksia, esimerkiksi eläinlajin määritelmää ei tarvinnut muuttaa eikä joutsenen normaalisti määritteleviä ominaisuuksia tarvinnut muuttaa. Teoriaa, jota ei edes periaatteessa voida osoittaa epätodeksi, ei tämän käsityksen mukaan voida pitää ollenkaan tieteellisenä. Esimerkiksi teoria sellaisesta jumalasta, josta on mahdotonta saada tietoa, on epätieteellinen. Aikaisempien käsitysten virheellisiksi osoittamisella on ollut tieteen kehityksessä suuri merkitys. Nykyisinkin lähes päivittäin jotkin uutiset osoittavat jonkin entisen käsityksen virheelliseksi. Kuitenkin voidaan sanoa, että tutkimuksen tehtävä ei ole osoittaa käsityksiä virheellisiksi vaan löytää uusia selitysjärjestelmiä, jotka toimivat käytännön elämässä entisiä paremmin. Jos virheelliseksi osoittamiseen kiinnitetään liikaa huomiota, teorioita voidaan ryhtyä kumoamaan esimerkiksi mittausvirheiden tai inhimillisten erehdysten perusteella. Induktion puolustaja voi väittää, että käytännössä tieteellinen tutkimus etenee yleistämällä ja korjaukset esimerkiksi vahvimmin yleistämiseen nojautuvissa luonnontieteissä ovat koko ajan vähäisempiä. Ainakin osa tieteestä on itseään korjaavaa, edistyvää ja kasautuvaa eli yleistäminen nykyaikaisilla tilastollisilla menetelmillä ja kehittyneillä tietokoneohjelmilla toimii varsin hyvin.
|
![[RDF Data]](/statics/sw-cube.png)
