| dbpedia-owl:abstract
|
- Myöhempien aikojen pyhien liikkeessä Jumala (engl. Godhead) on palvonnan ja uskon kohde. Liikkeessä on esitetty erilaisia teorioita koskien Jumalan luonnetta ja substanssia, riippuen yhteisöstä ja ajankohdasta. Suurin osa myöhempien aikojen pyhien liikkeen yhteisöistä seuraa profeetta Joseph Smithin loppuaikojen tulkintaa, jonka mukaan jumaluudessa on kolme erillistä persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ne siis hylkäävät Nikean uskontunnustuksessa ja muissa ekumeenisissa uskontunnustuksissa esitetyn ajatuksen kolminaisuudesta, jonka mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhden Jumalan kolme persoonaa. Sitä vastoin Kristuksen yhteisö samoin kuin eräät muut myöhempien aikojen pyhien liikkeen yhteisöt opettavat perinteistä kristillistä kolminaisuusoppia. Eräät fundamentalistiset uskonyhteisöt opettavat edelleenkin Brigham Youngin aikoinaan opettamaa ajatusta siitä, että ihmiskunnan Jumala on sama kuin Aadam. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon opetus Jumalasta nojaa pitkälti Joseph Smithin loppuaikojen opetukseen. Kirkon alkuaikoina, 1830-luvun alussa, useat kirkon jäsenet opettivat perinteisen kristillisen teologian tapaan Jumalan olevan kolmiyhteinen. Myös Mormonin kirjan opetus Jumalasta voidaan tulkita tällä tavoin. Sen mukaan Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat "yhtä" . Jeesus Kristus on sen mukaan "Isä ja Poika" . Kirja ei kuitenkaan sisällä tarkemmin eriteltyä kolminaisuusoppia. Nykyään MAP-kirkon teologit pyrkivät tulkitsemaan tämänkaltaiset Mormonin kirjan lausumat (samoin kuin vastaavanlaiset Raamatun kohdatkin) siten, että ne puhuvat tahdon ja tarkoituksen ykseydestä, ei persoonallisesta yhteydestä. Sen sijaan Kristuksen yhteisö ja muut mormonistiset liikkeet, jotka opettavat perinteistä kristillistä kolminaisuusoppia, katsovat Mormonin kirjan opetusten olevan yhtäpitäviä sen kanssa. Mormonin kirjan alkuperäisessä, vuoden 1830 painoksessa oli kohtia, jotka samaistivat Isän ja Pojan. Sen mukaan neitsyt Maria oli Jumalan äiti ja Isä itse kärsi kuoleman ristillä . Sen mukaan Jumalan karitsa on "iankaikkinen Isä itse" . Nämä lauseet tulevat lähelle varhaisen kirkon monarkianismiksi tai patripassianismiksi kutsuttua heresiaa, jonka mukaan Isä ja Poika ovat yksi ja sama persoona. Tämänkaltainen Isän ja Pojan samaistaminen saattaa kuitenkin olla lähellä sitä, miten teologisesti kouluttamattomat kristityt hahmottivat heidän suhteensa. Nykyinen Mormonin kirjan versio puhuu edellä mainituissa kohdissa "Jumalan Pojan" äidistä ja kärsimyksestä. Tiedosto:Christus statue temple square salt lake city. jpg Bertel Thorvaldsenin Kristus-patsaan kopio Salt Lake Cityn temppeliaukion vierailijakeskuksessa kuvaa ylösnoussutta Kristusta Liikkeeseen kuuluvista uskonyhteisöistä suurin, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, opettaa nykyään Jumalasta seuraavasti: Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä persoonaa. Kirkon teologien käsityksen mukaan tämä on raamatullinen opetus Jumalasta, viitaten esimerkiksi Jeesuksen kasteeseen tai kirkastusvuorikokemukseen, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki esitetään erillisinä. Samoin mormoniteologit viittaavat Ensimmäiseen näkyyn, jossa Isä ja Poika ilmestyivät Joseph Smithille erillisinä persoonina. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen "ykseys" merkitsee tahdon ja tarkoituksen yhteyttä, rakkautta ja yhteyttä hengessä, ei persoonien yhteyttä. Isän ja Pojan välinen yhteys on liikkeen mukaan samankaltainen kuin opetuslasten yhteys Poikaan ja toisiinsa Johanneksen evankeliumin 17:11 mukaan. Jeesuksella ja Isä Jumalalla on "ruumis lihaa ja luuta", tosin kirkastettu ruumis, jossa ei ole verta. Tämän vuoksi Isä Jumala ja Jeesus ovat ajan ja paikan sitomia, he eivät voi olla useassa paikassa yhtaikaa. Eräs kirkon pyhistä kirjoituksista, Kallisarvoinen helmi, opettaa Jumalan asuvan universumin keskipisteessä Kolob-nimisellä tähdellä. Sitä vastoin Pyhällä Hengellä ei ole ruumista, vaan se on henkipersoona. Isä Jumala on, paitsi Jeesuksen kirjaimellinen Isä, kaikkien ihmisten ja muiden henkien kirjaimellinen isä. Jeesus Kristus on keskeinen hahmo mormonismin pyhissä kirjoituksissa, erityisesti Mormonin kirjassa. Jeesusta voidaan kutsua "Isäksi", koska hän on taivaan ja maan Luoja. Hän on myös ihmiskunnan syntien sovittaja. Hän otti päälleen ihmiskunnan syntien taakan Getsemanen puutarhassa ja sovitti ne Golgatan ristillä. Mormoniteologiassa Kristuksen ahdistus Getsemanessa on tärkeä osa hänen sovitustyötään. Sovitus hyödyttää ihmiskuntaa kahdella tavalla, ehdottomasti ja ehdollisesti. Ehdoton sovitus tarkoittaa ylösnousemusta, joka Kristuksen sovintouhrin perusteella lahjoitetaan koko ihmiskunnalle. Ehdollinen sovitus tarkoittaa syntien anteeksiantamusta, uudelleensyntymää ja Isän Jumalan välittömään läheisyyteen eli "korotukseen" pääsemistä. Se voi tulla ihmisen osaksi pelastussuunnitelman puitteissa. Sen edellytyksenä on, että ihminen katuu syntejään ja tekee niistä parannuksen, että hän uskoo Jeesuksen kuoleman synnitsovittamaan voimaan, tekee kasteen liiton Jumalan kanssa ja otetaan konfirmaatiossa Kirkon jäseneksi. Mormoniteologian mukaan Jeesus Kristus on Vanhan testamentin Jehova, joka siis on eri persoona kuin Isä Jumala, johon viitataan heprean kielisellä sanalla Elohim. Koska Jeesuksella oli kuitenkin valtuus puhua Isän nimissä, hän puhui usein Jehovana eli Jehovan suulla. Mormoniteologia opettaa myös muiden jumalien olemassaoloa, itse asiassa heihin viitataan esimerkiksi Aabrahamin kirjassa Elohimin neuvonantajina. Heitä ei kuitenkaan palvota, eikä heillä ole roolia pelastussuunnitelmassa. Mormonismi opettaa myös, että ihmisellä on mahdollisuus kehittyä kuoleman jälkeen jumalaksi, joka saa luoda oman maailmansa. Presidentti Lorenzo Snow viittasi tähän kuuluisalla lauseellaan: "Millainen ihminen on nyt, Jumala oli kerran-millainen Jumala on nyt, sellaiseksi ihminen voi tulla". Tämä muistuttaa vanhakirkollista ajatusta "jumalallistumisesta" (theosis) eli "jumalallisesta luonnosta osaksi tulemisesta". Erona on kuitenkin, että vanhakirkollinen ajattelu korosti ihmisen tulevan osalliseksi Isän Jumalan luonnosta, kun taas mormoniteologiassa ihmisellä on mahdollisuus itse kehittyä jumalaksi. Myöhempien aikojen pyhien liikkeessä puhutaan myös "taivaallisista vanhemmista", ja ihmisellä katsotaan olevan taivaallisen Isän lisäksi myös taivaallinen Äiti. Koko ihmiskunta, samoin kuin Jeesus Kristus, on kirjaimellisesti heidän poikiaan ja tyttäriään eli yhtä suurta perhettä. Taivaallista Äitiä ei kuitenkaan palvota, eikä hänen persoonastaan juurikaan puhuta mormoniteologiassa. Eräs pieni mormonistinen yhteisö, Jeesuksen Kristuksen ennallistettu kirkko, jonka jäsenistä suurin osa kuuluu seksuaalivähemmistöihin, palvoo taivaallisen Isän lisäksi myös taivaallista Äitiä. Heidän mukaansa taivaallisia vanhempia tulee kunnioittaa yhtäläisesti, kuten myös heidän luomansa ihmiset ovat tasavertaisia miehinä ja naisina.
- In Mormonism, the most prominent conception of God is as a council of three distinct persons: Elohim (the Father), Jehovah (the Son, or Jesus), and the Holy Spirit. The Father and Son are considered to have perfected, material bodies, while the Holy Spirit has a body of spirit. This conception differs from the traditional Christian Trinity; in Mormonism, the three persons are considered to be fully separate gods, but united in will and purpose. Mormons often refer to these three as the Godhead. As such, the term Godhead has a different meaning than the term as used in traditional Christianity. See Godhead (Christianity). This predominant formulation of God represents the orthodoxy of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints (LDS Church), established early in the 19th century. However, the Mormon conception of God has evolved since the faith's founding in the late 1820s. Originally, the faith had an essentially trinitarian conception of God, which evolved by the death of founder Joseph Smith, Jr. into a henotheism implying a vast hierarchy of gods into which humans have a place if they progress to achieve a high state of perfection and glory. During the second half of the 19th century, the predominant Mormon theology was the Adam–God doctrine, which incorporated Smith's teachings, but identified the Father with Adam. This theology continues to be taught within Mormon fundamentalism, but has been rejected by orthodox theologians of the LDS Church. Being nontrinitarian, the orthodoxy of modern and fundamentalist Mormonism is a departure from traditional Christian theology as established, for example, in the First Council of Constantinople. Mormon theology is part of a broader cosmology that teaches the existence of other gods, such as the resurrected and exalted Abraham; these entities are not, however, the object of adoration. Mormons also teach the existence of a Heavenly Mother as the literal mother of human spirit; again, her worship is strongly discouraged.
|