David John Hill is the lead guitarist and backing vocalist in the English glam rock group, Slade.
David John (Dave) Hill on englantilaisen Slade-glamyhtyeen kitaristi. Hänen tavaramerkkejään olivat mitä kummallisimmat asusteet (esimerkiksi kimaltava nunnakaapu), korkeat platform-kengät sekä Superyob-kitara. Vuonna 1962 Hill perusti koulukavereidensa kanssa yhtyeen The Young Ones (nimetty Cliff Richardin kappaleen mukaan). Yhtye soitti lähinnä Chuck Berryn ja The Shadowsin covereita. The Young Onesin jälkeen Hill oli mukana kokoonpanossa nimeltä Brad Ford and The Sundowners, joka saavutti paikallista julkisuutta ja keikkaili ahkerasti. Hill soitti samaan aikaan myös vanhemmille kuulijoille suunnatussa tanssimusiikkibändissä. Seuraavaksi The Vendors -nimisen yhtyeen manageri huomasi Hillin lahjat, ja koesoitossa Hill teki vaikutuksen Chuck Berry -riffeillään. The Vendorsissa Hill tapasi ensi kertaa tulevan bändikaverinsa, myöhemmin Slade-yhtyeen rumpalin Don Powellin. 1980-luvun loppupuolella Sladen toiminnan hiipuessa Hill jatkoi musiikillista uraansa uusien biisien muodossa sekä myöhemmin Slade II -yhtyeen kitaristina.
Dave Hill - angielski muzyk rockowy. Gitarzysta i drugi wokalista glamrockowego zespołu Slade.
David John Hill is the lead guitarist and backing vocalist in the English glam rock group, Slade.
David John (Dave) Hill on englantilaisen Slade-glamyhtyeen kitaristi. Hänen tavaramerkkejään olivat mitä kummallisimmat asusteet (esimerkiksi kimaltava nunnakaapu), korkeat platform-kengät sekä Superyob-kitara. Vuonna 1962 Hill perusti koulukavereidensa kanssa yhtyeen The Young Ones (nimetty Cliff Richardin kappaleen mukaan). Yhtye soitti lähinnä Chuck Berryn ja The Shadowsin covereita.
Dave Hill - angielski muzyk rockowy. Gitarzysta i drugi wokalista glamrockowego zespołu Slade.